15.3.2014

Nyt nautin elämästäni ja olen huoleton kuin perhonen

Olen pitänyt hieman taukoa kirjoittamisesta.
 
Suurimmaksi osaksi kirjoitusmotivaation ja ajan puutteesta ja koska omassa elämässä on tapahtunut asioita, jotka on vienyt ajatukset muualle kuin blogin kirjoittamiseen.
 
Vanhempien luona saa olla huoleton.
 
 
Kaikki on tällä hetkellä paremmin kuin hyvin ja olen keväisin aina niin onnellinen!
Jos jotain ikäviä asioita pitää joskus tapahtua niin voisko ne aina tapahtua keväisin? ;)
 
Treenaamista en ole tietenkään unohtanut vaikka en olekaan siitä tänne kirjoitellut, treenaaminen on se asia joka minut pitää järjissäni kaiken keskellä!
Rakastan niin treenaamista <3
 
Olen tällä hetkellä keskittynyt salitreeneihin enemmän ja panostanut siihen, että sitä lihasta saadaan kasvatettua ja vartaloa muokattua siihen suuntaan mihin haluan.
Treenit sujuu oikein loistavasti ja motivaatio on tosi korkealla!
Ne on tietysti sellaisia, että kanssaihmiset ei niitä tuloksia sen enempää huomaa kun näkevät minut vaatteet päällä, mutta oma silmä onkin tärkein.
 
Olen myös saanut ruokavalion kuntoon ja olen siitäkin tosi iloinen.
Laihtua en missään nimessä halua, mutta kiristyä ja saada ns. enemmän massaa.
PITÄÄ SIIS SYÖDÄ SYÖDÄ JA SYÖDÄ!!
Mutta ei mitä tahansa mättöä vaan puhdasta ruokaa - minun ruokavalioni koostuu aika pitkälti rahkasta, marjoista ja pähkinöistä aamu- ja välipaloina,
kaksi lämmintä ruokaa jossa kanaa/kalaa/naudanlihaa, perunaa/riisiä ja kasviksia.
Illalla vielä munakas ja raejuustoa + kurkkua, eli en siis ollenkaan valita, oikein kiva ruokavalio! :)
 
Hauskaakin on tiedossa nimittäin respan ja muiden tyttöjen kanssa lähdetään katsomaan Sami Hedbergiä ja syömään perjantain 21.3. ja sitten lähden itsekseni katsomaan Logomossa järjestettävää ottelutapahtumaa CAGE 26 lauantaina 5.4. Jee! Wuhhuu!
 
 
 
Kirjoitan siis tänne jos tulee sellainen fiilis, mutta nyt nautin elämästä täysin rinnoin!
Palataan!
 

 
Jenni
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti